tiistai 30. syyskuuta 2014

Waltari, Mika: Sinuhe egyptiläinen

Suurisuuntaisessa romaanissa Mika on siirtynyt 3 300 vuotta taaksepäin jännittäviin aikoihin, jolloin kiihkoileva faarao Ekhnaton teki uskonnollisia ja yhteiskunnallisia uudistusyrityksiä vanhoihin tapoihin kahlitussa Egyptissä.

Romaanin päähenkilö on tuona aikana elänyt kuuluisa lääkäri Sinuhe, jonka muistelmien muotoon kirja on kirjoitettu. Sinuhen matkailu antoi Waltarille tilaisuuden liikkua silloin tunnetussa koko maailman piirissä.
Kirjasta puuttuu myös tyystin kaikki romantisoiva mystiikka, jota kirjallisuudessa on pyritty yhdistämään muinaiseen Egyptiin. Waltari on johdonmukaisesti kuvannut vain eläviä ihmisiä, jotka kaikessa voimassaan, heikkoudessaan ja virheissään ovat meidän kaltaisiamme.

Mielestäni kirja on erittäin hyvä ja mukaansatempaava kirja. Täytyy kuitenkin muistuttaa, että kirja on suunnattu aikuisille ja on jonkin verran julma. Mielestäni kuitenkin alku on tylsä. Jos kuitenkin jaksaa lukea sivun tai pari niin pääsee mukaan erittäin jännittävään seikkailuun.

Tyttö, Pyynpään koulun 6B

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti